BLOGIKIRJOITUKSIA HYVINVOINNISTA
Voit etsiä blogikirjoituksia eri aiheista joko hakusanalla tai kategorioiden mukaan!
Kevät on villivihannesten kulta-aikaa. Silloin luonto pursuilee hyvää ja hoitavaa ruokaa, kunhan tietää mitä kerää. Yksi suosikkikasveistani on vuohenputki. Se kasvaa mattoina ja rehottaa kaikkialla. Se saa hortoilijan hullaantumaan.
Vuohenputken maku on helppo; siinä on persiljan, sellerin ja po...
Lähdetkö aamulla humalassa töihin? Jos nukuit huonosti tai yö meni tuskaillessa, lähdet kyllä. Jos valvoit kokonaan, olisi parasta jäädä kotiin. Työpäivä menee harakoille. Sen jokainen, ainakin pienten lasten äitinä öitään valvonut, tunnistaa. Muisti pätkii ja aivot tuntuvat siivilältä. Koko olemus ...
Tänä päivänä on haettava jaksamisen avaimia kaikilta rintamilta. Laadukkaan ruuan, riittävän unen ja liikunnan lisäksi vannon aivojumpan nimeen.
En tarkoita tässä sudokujen tai ristikoiden tekemistä vaan tiettyjä liikkeitä, joita tekemällä aivoni toimivat paremmin. Teen joka päivä aivojumppaa, tiet...
Istumatyö on kuin aikapommi, joka sairastuttaa. Niska jämähtää etukenoon, hartiat ovat korvissa ja maha paisuu ja pömpöttää. Myös silmien väliin otsalle muodostuu syvät uurteet, kun tahti kiristyy kasautuvien töiden myötä. Method Putkiston kehittäjä Marja Putkisto on sanonut, että toimistotyö myös r...
Päivät lyhenevät vauhdilla ja mieli tekee nyhjötellä viltin alla ja herkutella jollain hyvällä. Taivaallisen ihanat kuusenkerkkätryffelit ovat nappivalinta, josta kehokin tykkää.
Kuusesta on moneksi. Se on ikiaikainen joulupuu, joka rakennetaan juhlaan. Kuusenoksilla koristellaan hautausmaatkin jou...
Meillä joulupöytään halutaan aina jotain villiä kasvimaailmasta. Se voi olla hortasinappia, siankärsämöllä terästettyä graavilohta tai sitten jotain jälkiruokaa, jossa ihastuttavien villiyrttien kukat pääsevät oikeuksiinsa.
Vaikka mesiangervo tunnetaan kipulääkkeenä ja lämmittävänä rohtokasvina, se...